Suunympärysihottuman hoito

233063e9f29961a63.png
Julkaistu 13.02.2023 (Päivitetty 01.09.2024)


Apua suunympärysihottuman hoitoon

Suunympärysihottuma eli perioraalidermatiitti (POD) on yleinen kasvojen alueella esiintyvä ihotauti. POD:in esiintyvyys on suurinta 20–45-vuotiailla naisilla. Suunympärysihottumaa on pidetty mm. epäsopivan kosmetiikan tai kortisonivoiteiden aiheuttamana, mutta nykytiedon valossa ne vain laukaisevat oireet. Taudin perussyytä ei tunneta. Ihottumaa esiintyy nimensä mukaan suun ympärillä, joskus myös nenänpielissä tai silmien ulkonurkkien lähettyvillä. Ihottuma esiintyy pieninä, punoittavia papuloina ja märkänäppylöinä, usein iholla esiintyy myös hilseilyä ja läikikästä punoitusta.

Perioraalidermatiitin hoidossa on tärkeää välttää ylimääräistä rasitusta iholla, kuten ylenpalttista kosmetiikkakuormitusta tai mekaanista rasitusta. Iholle kannattaa käyttää mahdollisimman vähän erilaisia kosmetiikkatuotteita ja raaka-aineiden yhdistelmiä sekä välttää ihon voimakasta kuorimista. Tärkeintä POD:in hoidossa on rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa.

Ihohoitola Lupauksessa hoitokokemusten kautta hankitun tietotaidon mukaan olennaista POD:in hoitoprosessissa on henkilökohtainen ihonhoito-ohjelma, säännölliset hoitolakäynnit sekä lymfahieronta.

Iho-ongelmien hoitoprosessin aloittamiseen Ihohoitola Lupaus suosittelee kasvohoidon ja konsultaation yhdistelmää. Varaa aika täältä.

Mikäli kaipaat suunympärysihottuman hoitoon apua etänä, voit varata ajan Ihohoitola Lupauksen ihonhoidolliseen videokonsultaatioon täältä.

Ihohoitola Lupaus suosittelee ammattitaidolla suunympärysihottuman hoitoon:

Lue Pupulandian Jennin kattavat kokemukset POD:in hoidosta sekä hoitoon liittyvistä haasteista.

Jaa artikkeli

Uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme kuulet ensimmäisenä uutuuksista ja tarjouksista.
Muuta evästeasetuksia