Luonnonkosmetiikan tuotevalintaprosessi

Julkaistu 23.03.23


Kuinka luonnonkosmetiikkatuotteet päätyvät Lupaus Puodin valikoimaan?

Tuotevalikoimamme on tarkkaan ja harkiten valittu. Meille on tärkeää, että kaikki tuotteemme tekevät kokonaisvaltaisesti hyvää sekä ihmiselle että ympäristölle. Tuotteissamme käytetyt kasvit on kasvatettu luomu- ja Demeter-menetelmin, jolloin niiden viljely hoitaa maaperää ja pitää huolta myös pölyttäjistä. Kaikki tuotteemme tekevät hyvää myös käyttäjilleen!

Alusta alkaen meille on ollut ensiarvoisen tärkeää, että kaikki myymämme tuotteet ovat sellaisia, joiden takana voimme sataprosenttisesti seistä. Siksi valikoimassamme onkin ainoastaan tuotteita, jotka todella auttavat sekä ihmistä että luontoa voimaan paremmin.

Esimerkiksi valikoimamme luonnonkosmetiikkasarjat Dr. Hauschka, Provida Organics ja Santaverde perustuvat aidosti korkeatasoiseen osaamiseen ja luonnonmukaisuutta korostaviin arvoihin. Emme hamua tuotteita valikoimiimme pelkästä haalimisen ilosta tai lyhytkestoisten trendien villitsemänä, vaan luotamme pitkäkestoiseen yhteistyöhön ja siihen, että tuotteemme tekevät kokonaisvaltaisesti hyvää alusta loppuun saakka.

Tärkeä arvo valintaprosessissa on aito vastuullisuus tuotteiden taustalla, jolloin vastuullisuus ei tule pelkästään sanoista vaan teoista. Yksi valintakriteeri on myös kansainvälisesti tunnustettu luonnonkosmetiikan sertifikaatti, jota aidosti valvoo ulkopuolinen taho. Lisäksi biodynaaminen viljely ja biodynaamiset raaka-aineet saavat meidät aina hullaantumaan.

Valikoimamme ekopesuaineita valmistava Sonett sekä luonnonkosmetiikkaan keskittynyt Dr. Hauschka ovat säätiöomisteisia, joka jo itsessään takaa sen, että kokonaisvaltaista vastuullisuutta korostavat arvot pysyvät kohdillaan eivätkä suuryritykset pääse niitä ostamaan.


Ammattilaisen ihonhoidollinen näkökulma luonnonkosmetiikkatuotteisiin

Valikoimamme on läpikäynyt kunnianhimoisen valintaprosessin ja myynnissä olevat brändit ja tuotteet onkin valittu tarkoin kriteerein ihonhoidollisesta näkökulmasta. Meille tarjotaan viikoittain uusia kosmetiikkasarjoja valikoimiimme, mutta vain harvat tuotteet pääsevät edes testausvaiheeseen, sillä osaammehan kosmetiikkatuotteiden ainesosaluettelot. Lupauksen Tarjan oma hankala atopiatausta on myös tuotteiden testausvaiheessa hyödyksi.

Valintaprosessiin vaikuttavat myös ammatillisesta näkökulmasta farmaseutin ja kosmetologin ymmärrys ja asiantuntemus ihonhoitoon. Lupauksesta löytyy asiantuntemusta myös apteekkiasiakkaiden tilanteisiin ja lähtökohtien hahmottamiseen mm. Tarjan farmasianalan taustan ansiosta. Meillä on myös ymmärrystä raaka-aineiden ja tuotteiden yhteisvaikutuksista.

Vahvuuksiamme on kosmetiikkatuotteiden valmistusprossien tunteminen valintoja tehdessämme. Emme ole vietävissä trendien mukaan, sillä olemme tarpeeksi nähneet hoitosuuntien tulevan ja menevän. Meille tärkeämpää on aito osaaminen ja aito halu auttaa esimerkiksi iho-ongelmien hoidossa.

Kaiken tämän lisäksi haluamme toki tarjota klassikoiden ja huipputuotteiden lisäksi hieman tuntemattomampia ihonhoidon aarteita asiakkaidemme saataville, kuitenkin laatu edellä.

Uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme kuulet ensimmäisenä uutuuksista ja tarjouksista.
Loading...